Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Information

Sivujen tarkoituksena on antaa kirjoittamisesta ja Rick Riordanin kirjojen maailmasta kiinnostuneille mahdollisuus luoda oma puolijumalansa eli puoliverisensä ja kirjoittaa tämän seikkailuista tarinoita. Jokaisella liittyjällä on mahdollisuus päästä toteuttamaan omaa luovuuttaan ja kehittyä samalla kirjoittajana. Ylläpito antaa parhaansa mukaan palautetta tarinoista.

huom! Vaikka toivottavaa olisi, että ennen liittymistä olisi lukenut ainakin ensimmäisen kirjan tai perehtynyt muuten ideaan tarkemmin, voi siitä huolimatta halutessaan liittyä. Suositeltavaa olisi kuitenkin vähintään perehtyä ja tutustua sivujen sisältöön ennen hakemuksen lähettämistä, jotta Riordanin kirjojen idea olisi selkeämpi. Vieraskirjassa voi halutessaan myös esittää kysymyksiä aiheesta.

Idea

Antiikin Kreikan ja Rooman aikana uskottiin, että on olemassa erilaisia jumalia, hirviöitä ja paikkoja, joita tavallisen kuolevaisen olisi mahdotonta saavuttaa, esimerkiksi kahdentoista pääjumalan asuttama Olympos-vuori. Jumalilla ja jumalattarilla oli tapana rakastua kuolevaisiin eli ihmisiin, minkä seurauksena syntyi lapsia, jotka olivat puoliksi ihmisiä ja puoliksi jumalia. Virallinen termi näistä lapsista on puolijumala, mutta heitä voidaan kutsua myös puoliverisiksi.

Länsimaalaisen kulttuurin siirryttyä Kreikasta Roomaan ja sieltä muualle Eurooppaan, on Lännen sydän ajautunut lopulta Amerikkaan, jossa antiikin jäljet näkyvät voimakkaimmin nykypäivänä. Jumalat eivät ole lakanneet lankeamasta kuolevaisiin, jolloin myös puolijumalia eli puoliverisiä syntyy edelleen ja niin kauan kuin on puoliverisiä, on myös hirviöitä. Myyttisistä paikoista myös esimerkiksi Olympos sijaitsee tällä hetkellä New Yorkissa Empire State Buildingin 600. kerroksessa.

Puoliverisillä on kuitenkin nykymaailmassa ainakin kaksi turvapaikkaa, jotka sijaitsevat kummatkin Yhdysvalloissa: Long Islandilla sijaitseva kreikkalainen Puoliveristen leiri ja San Franciscossa sijaitseva roomalainen Jupiterin leiri. Tällä hetkellä sivuillamme liittyminen on kuitenkin vain mahdollista kreikkalaiselle Puoliveristen leirille.

 

» jumalat - liittyminen «

©2018 Heroes of Olympus - suntuubi.com